Kirkko ei ole firma. Kirkon tarkoitus ei ole tuottaa voittoa. Kristus on jo tuottanut sen voiton, jolle kirkon tulos perustuu. Jokainen kristitty on osakas. Arvon osakas – tai pikemmin armon osakas. Osuus on saatu lahjoituksena kasteessa: Testamentit määrittävät sen, vanha ja uusi; mutta uudempi testamentti on aina vahvempi.
Kirkko ei ole firma. Osingonjakoa ei ole odotettavissa, ainakaan sellaista rikastumista kuin pörssin liepeillä odotetaan. Pikemminkin kristityn osinko on osuus rististä; mutta myös osuus ylösnousemuksesta. Siinä on perustana tuo peritty osakekirja, ilman omaa ansiota annettu. Taivasten valtakunnan kansalaispalkka, ei henkilökohtainen ansiolisä.
Kirkko ei ole firma, vaikka se sellaiseksi usein mielletään. Television toimittaja kysyy arkkipiispalta, voiko hän luvata, että kirkolliskokous tekee tietynlaisen päätöksen. Kysymyksessä on vähemmän järkeä kuin siinä, että presidentiltä kysyttäisiin, voiko hän luvata eduskunnan tekevän tietyn päätöksen. Kirkko ei ole olemukseltaan hierarkia, joka tottelee toimitusjohtajan käskyjä.
Miten niin ei hierarkia? Eikö kirkko ole juuri kuuluisa hallintokoneistonsa suuruudesta? On seurakuntaneuvostoa, seurakuntayhtymää, hiippakuntavaltuustoa, kirkkohallitus, piispainkokous, kirkolliskokous; kappalainen, kirkkoherra, hiippakuntadekaani, piispa ja arkkipiispa. Eikö tästä rakenteesta jo melkoisen yrityksen saisi?
Kummassa on enemmän kokouksia: demokratiassa vai tyranniassa? Demokratia vaatii eri päätöksentekoasteita. Se on hidasta, se on monimutkainen rakenne: mutta viime kädessä se mahdollistaa ruohonjuuritason osallistumisen ja varjelee liialta yksinvaltiudelta. Erityisen tärkeäksi demokratia on koettu protestanttisessa kristinuskossa, johon me luterilaiset kuulumme. Jokainen kristitty on tasavertainen, jokaisella tulee olla mahdollisuus ymmärtää Raamattu ja kirkon perinne omalla äidinkielellään, jokainen on tavallaan pappi: kaikki palvelevat Jumalaa ja Jumala palvelee kaikkia. On myös erityisiä tehtäviä, joihin erityisesti vihitään ihmisiä: mutta pohjimmiltaan kaikki ovat yhdenvertaisia Jumalan lapsia ja Kristuksen seuraajia.
Usko on suuri asia, arjen keskellä tapahtuva kokemus, joka liittyy tuonpuoleiseen. Niin suuri asia, ettei sitä oikein osata pukea sanoiksi – etenkään mediassa. Miten kuvata se, mitä konfirmaatio merkitsee herkälle rippikoululaiselle? Paljon helpompaa on kertoa, että konfirmaatioon osallistui 25 henkeä. Mutta se ei kerro asian todellista olemusta.
Kun kirkon ominaispiirrettä ei oikein osata hahmottaa, yritetään kirkkoa kuvata maallisen vertailukohdan kautta – yleensä yrityksen. Arkkipiispa mielletään toimitusjohtajaksi, jonka tulee tehdä johtopäätökset firman liiketoiminnan epäonnistumisesta, kun väkimäärä vähenee ja ’kassa pienenee’. Odotetaan, että firma muotoilee äkkiä uuden vision sekä strategian, ja komentaa joukkonsa toteuttamaan sitä – sen sijaan että väki on eri mieltä!
Maanpäällinen kirkko, jonka yksi osa uskonkäsitykseni mukaan on Suomen evankelis-luterilainen kirkko, on kristittyjen yhteys ja yhteisö, jonka pitää koossa viime kädessä itse Jumala. Kristuksen kirkko ylittää ajan ja paikan rajat: ehtoollispöydässä elävät polvistuvat alttarikaiteelle, ja kaiteen toinen puolikaari on seinän takana hautuumaalla. Kirkolla on aina maan päällä organisaatio, mutta kirkon syvin olemus on ennemmin organismi; Kristuksen ruumis. Jäsenet ovat erilaisia ja erimielisiä, monin tavoin: mutta ollessaan Kristuksen ruumiin jäseniä ne kuuluvat yhteen. ”Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot - - ovat kaikkialla samanlaiset”, toteaa yksi luterilaisuuden peruskirjoista. (Augsburgin tunnustus, VII)
”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä”, sanoo Paavali Korinttolaiskirjeessä.
”Ei silmä voi sanoa kädelle: "Minä en tarvitse sinua", eikä liioin pää jaloille: "Minä en tarvitse teitä." Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.”
(1. Kor. 12: 12-13, 21, 26-27)
Virsi 428: 3-7
3. Herran suuna, käsinä
vaellamme yhdessä,
että kaikki maailma
voisi Isään uskoa.
4. Yksin emme työtä tee,
toinen toista tarvitsee.
Tuomme vaihtopöydälle
lahjamme ja puutteemme.
5. Tässä valtakunnassa
ovat heikot vahvoja,
sairas terveen parantaa,
saaja auttaa antajaa.
6. Täällä tieto, viisaus,
kaikki taito, rakkaus
kätketty on Kristukseen,
aarteeseemme yhteiseen.
7. Elämän saan lahjaksi,
jos sen annan alttiiksi.
Siemen maahan haudataan
tähkäpäiksi kasvamaan.
Radion aamuhartaus YLE 1 ke 3.11.
