sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Kirkolliskokouksesta

Olen ehdolla kirkolliskokousvaaleissa Espoon hiippakunnassa (www.kevaankirkko.net). 

Kirkolliskokouksessa tarvitaan kolmea asiaa: luottamusta Jumalan Sanaan, sovinnon etsimistä ja eettistä herkkyyttä.

On luotettava siihen, että Jumala on kirkkonsa kanssa. Kristuksen kirkon, josta Suomen evankelisluterilainen kirkko on yksi osa, jäsenten tehtävänä on todistaa Jumalan pelastavista töistä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että erityisen ilmoituksen on oltava läsnä kaikessa kirkon toiminnassa.

On etsittävä sovintoa eri kristittyjen välille, ja tämän sovinnon perusta on Jumalassa. Maailma tarvitsee pelastavaa sanomaa: eikö se ole paljon suurempi asia kuin erimielisyydet? Eikö naispappeudesta tai seksuaalietiikasta kiistely ole paholaisen työtä, joka estää kristittyjä toteuttamasta tehtäviään maan päällä? Eikö se, mikä yhdistää, ole suurempi kuin se, mikä erottaa? Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kirkolliskokouksen on näytettävä tietä keskinäiselle kunnioitukselle ja sovinnon rakentamiselle.

On säilytettävä ja kasvatettava eettistä herkkyyttä. Kirkon tehtävä on tukea etenkin niitä, jotka ovat heikoimmassa asemassa. Suomessa kasvavat sekä yleinen toivottomuus, alkoholiongelmat että mielenterveysongelmat. Väki ei voi hyvin. Kirkon painopisteen on siirryttävä virastosta toria kohti. Vasta viime aikoina on herätty siihen, että eettinen vastuu koskee myös luontokappaleita ja ekosysteemejä. Kirkolla on sekä mielipidevaikuttajan valtaa että mahdollisuuksia kehittää omaa toimintaansa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kirkolliskokouksen tulee päätöksissään heijastaa arvomaailmaa, jossa köyhät ja luonto ovat keskeinen kristillinen sisältö.

Taustastani todettakoon, että olen yhden vaimon mies, jonka Kirkkonummen seurakuntapastorin virka on vaihtunut päätoimiseksi ekoteologian tutkimiseksi ja edistämiseksi. Rakastan luonnossa liikkumista, musiikkia, tarinoita ja pelejä. Kasvuun ja kasvatukseen liittyvät kysymykset ovat minulle läheisiä. Perheemme on lapseton, ja ymmärrämme yleistyvään lapsettomuuteen liittyvää kärsimystä, jota ei vielä oteta seurakunnissa riittävästi huomioon. Ehkä kirkolliskokouksellakin voisi olla osansa tilanteen parantamisessa.