Kirkolliskokousvaaleissa iloitsen ennen kaikkea Antti Siukosen läpimenosta.
Vaikka ikä ei olekaan olennaisin tekijä edustajien valinnassa, on tärkeää, että myös nuorella papistolla on edustajansa. Monet nuorten asiaa edistävät tahot pitävät tavoitteena, että kirkolliskokouksessa olisi alle 30-vuotiaita edustajia.
Papiston kohdalla tämä on erittäin haastavaa. Alle kolmikymppiset ovat ehtineet olla vain muutaman vuoden pappeina, ja heidän on vaikea saavuttaa sellaista mainetta, joka mahdollistaisi läpimenon. Vielä vaikeampaa on löytää tällaisia seurakuntapastoreita; myös vanhemmat pappisedustajat ovat yleensä erilaisissa tunnetuissa hallintotehtävissä toimineita. Moni ei yksinkertaisesti edes halua lähteä ehdolle, etenkään nuorena: kirkolliskokous vaatii paljon.
Edellisissä kirkolliskokousvaaleissa Espoon hiippakunnassa lähdettiin rakentamaan sitä vaalilistaa, jolla itse olin mukana, nimenomaan paikallistason tuntemusta korostaen. Lopputuloksena oli, kuten niin usein, monipuolinen mutta myös taustaltaan hajanainen joukko ehdokkaita. Sellaisessa tilanteessa korostuu entisestään todennäköisyys sille, että tunnetuimmat eli yleensä keskeisissä hallintotehtävissä toimivat ehdokkaat menevät läpi.
Tämän vuoden vaaleissa asetelma oli toinen. Kevään kirkko –lista lähti liikkeelle selvästi aiempaa enemmän aatteelliselta pohjalta. Väljyyttä ja liikkumavaraa oli, mutta kaikki ehdokkaat sitoutuivat selväsanaisesti keskeisiin tavoitteisiin, kuten avoimen keskustelukulttuurin edistämiseen, kirkon uskon soveltamiseen nykyajan haasteisiin ja hallinnonuudistuksen ajamiseen. Listan asiaa oli helppo ajaa, koska oli selvää, että kuka ehdokas tahansa meneekin läpi, hän edustaa pääpiirteissään samankaltaista kristinuskon tulkintaa ja käytännön työnäkyä.
Pidin itse esillä, toki muiden kanssa, nuorten ehdokkaiden mukaan saamisen olennaista merkitystä. Listallamme olikin poikkeuksellisen monta kolmikymppistä ehdokasta; niin monta, että pelkona oli, että äänet nuorempien kesken hajaantuvat niin paljon, ettei yksikään mene läpi. Erinomaisten ja tunnettujen ehdokkaiden Päivi Linnoisen ja Kalervo Salon jälkeen nuoremman Antin läpimenon mahdollisti vain listan saama suuri vaalivoitto, 3 paikkaa neljästä (ja vielä henkilökohtainen arpaonni lisäksi).
Iloitsen Antin läpimenosta ennen kaikkea siksi, että hän on erittäin pätevä edustaja. Tämä ei ole nuoresta iästä huolimatta, vaan osittain juuri siksi. Antti oli kirkolliskokousedustajana toissakaudella, ja sai nuoruuden innolla sekä ennakkoluulottomuudella ajettua monia asioita eteenpäin. Se vaatii aina erinomaisia ihmissuhde-, neuvottelu- ja verkostoitumistaitoja, hallinnollisen perehtymisen lisäksi. Kevään kirkko –listan keskeisenä tavoitteena oli siltojen rakentaminen ja myös eri tavoin ajattelevien ymmärtäminen, ja Antilla on tähän ekumeenista viisautta.
Erityishuomiota ansaitsee Antin panostus avoimempaan viestintään ja samalla päätöksenteon läpinäkyvyyteen, jotka olivat myös Kevään kirkon tavoitteita. Antti piti aikoinaan ensimmäistä kirkolliskokousblogia, joka avasi monelle päätöksenteon taustoja ja sisältöjä. (Mainittakoon, että itse kirjoitin samaan aikaan tuolle www.nuorikirkko.net –sivustolle aloittavan papin blogia, nimimerkin turvin.) Kirkolliskokousblogi on luvassa myös jatkossa, kaiketi Kevään kirkon sivuilla.
Espoon hiippakunnan kirkolliskokouksen pappisedustajilla on ollut jo tähän asti erinomainen tapa järjestää avoimia keskustelutilaisuuksia käsiteltävistä asioista. Internetin entistä suurempi hyödyntäminen näihin yhdistettynä on olennaisen tärkeää, kun käymme yhdessä miettimään esimerkiksi hallintouudistusta. Siinä asiassa ei nähdäkseni ole olemassa yksiselitteisesti parempia vaihtoehtoja: kaikki riippuu siitä, miten asiat toteutamme ja miten rakennamme kirkkoa tehtyjen valintojen kautta. Jokaisen panosta, ja hyvää asennetta, tarvitaan.
Itse keskityn, äänten antamaa luottamusta arvostaen, hiippakuntavaltuuston työn kehittämiseen. Sen pappisedustajissa on ilahduttavan monta nuorehkoa henkilöä eri listoilta. Moneen kokoukseen varaedustajana osallistuneena ajattelen, että valtuustolla voisi olla suuri merkitys nimenomaan asioista keskustelemisessa ja tiedonkulussa. Se tuo harvinaisella tavalla yhteen väkeä eri puolilta hiippakuntaa ja eri tehtävistä. Päätöksentekoroolia ei pidä liikaa väheksyä, ja esimerkiksi aloiteoikeus on aito mahdollisuus; mutta mielestäni valtuuston olennainen merkitys on keskustelevuuden kautta tapahtuvassa osallisuuden, demokratian ja yhteistoiminnan kehittämisessä. Uskon, että tämän entistä selvempi yhdessä tiedostaminen kasvattaisi osallistujien motivaatiota.
Kirkko on muutoksen, kriisin kirkko: se elää aina ajassa, halusi tai ei. Jokaisen sukupolven on löydettävä tiensä, uskollisena vanhalle ja avoimena uudelle. Siinä tarvitaan iältään nuoria ja vanhoja, eri ammattikuntia, eri persoonia – ja yhteistä halua seurata Kristusta.
