Hesarin kirkkotestin ruumiinavaus

Tunnistatko itsesi testin vaihtoehdoista?

Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina 24.10. kahden sivun näyttävän Kuulutko kirkkoon-testin (D-osan kansisivu ja seuraava sivu). Provosoivana johdantona todetaan: ”HS:n suuri kirkkotesti auttaa päättämään, pitäisikö jäädä vai lähteä.”

Itse sain (yhden pisteen erolla, 84) tuloksen, jonka mukaan ”kuulun kirkon äänekkääseen vanhoilliseen siipeen. Pyrin parhaani mukaan jarruttamaan maallistumiskehitystä kirkossa. Uskon Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan. Todennäköisesti vastustan naispappeutta ja homoseksuaalien aseman parantumista. Lempiargumenttini on vedota asioiden luonnolliseen järjestykseen.”

En oikein tunnista itseäni tästä kuvauksesta, jonka otsikko on ’fundamentalisti’. Ja luulen, että syy tähän tulokseen osoittaa hyvin keskeisen asian nykykeskustelussa.

On olemassa Raamattuun luottavaa uskoa, joka ei ole kirjaimellista tulkintaa, muttei myöskään Raamatun leimaamista muinaisjäänteeksi. Jumalan Sanan käsite on laajempi kuin Raamattu: Jumala tekee työtään myös muualla, vaikka Raamattu onkin tuon työn keskeinen välikappale ja tiivistymä.

En näet haluaisi myöskään tunnistaa itseäni toisesta luokituksesta, johon yhdellä pisteellä vähemmän olisin päätynyt. ”Kuulut kirkon avarakatseiseen siipeen, joka näkee uskonnon teologisena kysymyksenä ja modernin identiteetin projektina. Et usko kirjaimellisesti Raamattuun yhteiskuntajärjestyksen pohjana. Pikemminkin sinua koskettaa teoksen yleisinhimillinen henki ja armon käsite.”

Tämän luokituksen, ’Valistunut uskovainen’, otsikko on osuva: se viittaa valistuksen ajan perillisiin. Avarakatseisuus on hyve; mutta usko ei pohjimmiltaan ole ”modernin identiteetin projekti”. Raamatussa koskettaa myös teoksen yleisinhimillinen henki, sen ajattomuus ihmisen tietyn perusluonteen kuvaajana: ihminen oli samaan aikaan erehtyväinen ja jalo vuosituhansia sittenkin. Mutta ennen kaikkea Raamatussa koskettaa se, että sen kautta Jumalan viesti välittyy ihmiselle.

Avaan tätä näkemystä enemmän testin kysymysten kautta. Välihuomautuksena todettakoon, että testeissä on toki pakko yksinkertaistaa, jotta luettavuus säilyy; ja että Hesarin testi ei suomalaisessa uskontoa käsittelevässä journalismissa ole suinkaan huonoimmasta päästä. Mutta jotain sellaista häilyy taustalla, jota haluan nostaa esiin: liian suuren kahtiajaon ”fundamentalistien” ja ”valistuneiden” välillä.

Raamattuun keskittyvät erityisesti kysymykset 3 ja 4.

3. Miten suhtaudut Raamattuun?
a) Kirjan henki on tärkeämpi kuin kirjain.
b) Pyrin elämään kuten Raamatussa sanotaan, vaikka se on vaikeaa.
c) Ihan sama.

4. Raamattu kertoo meille
a) mikä on ihmisen luonnollista käytöstä
b) mikä oli luonnollista käytöstä 2000 vuotta sitten.
c) Ei ole olemassa luonnollista käytöstä, ainoastaan käytöstä.

Entä jos uskoo ja ajattelee niin, että kirjan henki on todella kirjainta tärkeämpi, mutta silti pyrkii elämään Jumalan tahdon mukaan? Tahdon, joka on ilmaistu Raamatussa, mutta myös kirkon perinteessä – joka on ajassa elävää ja alati uudistuvaa perinnettä, ikuisen ytimensä ympärillä?

Kyse on Raamatun tulkinnasta. Itse liityn siihen tulkintaperinteeseen, joka näkee profeettojen, Jeesuksen ja apostolien ilmaiseman Jumalan tahdon kiteytyvän rakkauden kaksoiskäskyyn, kultaiseen sääntöön ja perimmältään pienoisevankeliumiin (Joh. 3:16).

Tähän liittyen ”pyrin elämään, kuten Raamatussa sanotaan, vaikka se onkin vaikeaa”. Mutta en siten, että kaikki lauseet olisivat jotenkin kirjaimellisesti noudatettavia.

Uskon, että Raamattu kertoo jotain pysyvää ja olennaista ihmisen ”luonnollisesta käyttäytymisestä”; nimittäin sen, että ihminen on aina samaan aikaan hyvä ja paha, uskonnollisella kielellä vanhurskas ja syntinen. Mutta samaan aikaan Raamattu kertoo kirjoitusajankohtansa vuoksi paljon myös siitä, mikä oli luonnolliseksi katsottua käytöstä 2000 vuotta sitten.

Pitäisikö minun noudattaa testituloksen antamaa ohjetta? ”Kirkko on aivan liian suuri ja yhteiskunnallisesti merkittävä jätettäväksi kaltaistesi käsiin. Sinun kannattaisi erota kansankirkosta ja etsiytyä sen ulkopuolella samanmielisten ryhmään.”

Mikä on heidän kohtalonsa, jotka uskovat Raamatun arvovaltaan, mutteivät sellaisella ”kirjaimellisella” tavalla, josta usein tehdään karikatyyri?


P.S. ’Valistuneille uskovaisille’ annetaan ohjeeksi ”Pysy kirkossa, tai sen hukka perii!” ja kolmannelle kategorialle (’Tapakristitty’): ”Tee, kuten oikeaksi koet. Sinä päätät, onko evankelis-luterilaisella kirkolla tulevaisuutta nykyisessä muodossaan.”

Kannattaisiko yhteyden etsiminen aloittaa siitä, että eri ryhmät eivät pakenisi eri paikkoihin, vaan pysyisivät yhdessä? Muurien yli on ikävä keskustella – se tahtoo mennä huutamiseksi.